I revisit playful, soothing and unlogic memories. Could it still be like this? For a moment I am almost there again.

I’m in Nature, I’m either alone or with a for me significant person. Where are we? Are the vegetation and the place real or imagined; revisited? No persons are visible in the paintings, instead it’s the vegetation and organic fragments that build the space and feeling. Sometimes strong, playful and gleaming at other times more shielded.

My way of painting moves from the hinted and ambiguous to the more precise and from movement to stillness and therefore resembles the character of memories.

The colour of the canvas or the paper is central. I prepare the canvas with glue only and it provides possibilities, space and a softness for the work. 

You can also see works on paper. I prepare my own paper and here touch through the process is meaningful for me.

Tunnen, maalaan, tavoitan ja hukkaan; matkaan uudelleen leikkisiin, lohdullisiin ja epäloogisiin muistoihin. Voisiko vielä olla näin? Ainakin hetkeksi pääsen lähelle.  

Ei loogisuutta, ei aikuisuutta; vain öljyliitu, öljymaali tai itsetehty paperi; materiaali ja minä, mitään muuta tärkeää ei ole olemassa kuin ilo näistä sekä muistoista.

Lähtökohtina ovat toimineet muutamia erityismuistoja. Olen yksin tai tärkeän henkilön seurassa samanaikaisesti, kun joko konkreettinen kasvillisuus ympäröi meitä tai kuvitelmani kasvillisuus. Henkilöt eivät ole maalauksissa läsnä sen sijaan kasvillisuus ja orgaanisuus luovat tunnelman. Maalaustapa vaihtelee tarkemmasta, utuisempaan, pysähtyneisyydestä liikkeeseen ja heijastaa näin muistojen luonnetta.

Vaalin muistoa, jossa olen päähenkilönä yksin mielikuvitukseni kanssa, vaikka ympärillä on kokonainen luokka muita lapsia. Kuulin ensimmäistä kertaa antiikin yhdestä seitsemästä ihmeestä, Riippuvista puutarhoista, ja unohdin tai en välittänyt siitä, että kasvia ja kukkia eivät voi riippua ja leijailla melkein suoraan taivaasta ilman sen kummempia ylläpitäviä konstruktioita. Rakensin omankaltaisen maailman omaksi ilokseni ja viihdyin tässä maailmassa, jossa logiikalle ei ole tilaa ja hyräileminen sallittu.

Toisessa muistossa aikuinen nostaa minua lapsena turvaan hyvin isolle kivelle. Siellä avautuu oma pienoismaailma sammaleista, vanamoista ja minisaniaisista. Tunnen itseni täysin ymmärretyksi, pääsen lähelle sekä pois uhkaavasta maailmasta ja isosta kuorma-autosta.

Kolmannessa sama asia toistuu, vaikka olen aikuinen. Olen kumppanini kanssa matkalla, koen samanlaisen tilanteen luonnossa ja mielessäni kuin edellisissä. Ihmettelen kasvillisuutta, valoa, lintujen ja muiden eläinten ääniä, ei ole olemassa mitään muuta kuin me ja kasvillisuus ympärillämme. Me olemme osa orgaanisuutta.